(Kuuluu viulun ääntä.)
HENNA. Mitä se oli? Joko tulevat? Voi kun pääsisin pois!
MANU. Hei, Samppa se siellä jo viuluaan soittaa!
(Samppa tulee vasemmalta viulu kainalossa, pieni viinapullo taskussa, laulaa hiukan iloisella tuulella.)
Minä se olen soittajapoika ja laulelen aamusta asti, kummina mull' oli kulkuri-ukko, ja vallaton pappi mun kasti.
En minä itke mun köyhyyttäin eikä sydäntäni pistä pilkka, kunhan mulla on viuluni vain ja leilissä viinantilkka.
Talkoissa, häissä ma soittelen ja silloin on kirkas mieli, korvani juuressa kuiskuttaa mulle muistoja viulunkieli.
Suutari, soita naskalipolskaa! Suutariksi olen minä kasvatettu ja soittajaksi olen minä luotu. Hipp ja heijaa! Kyllä kelpaa, kun on miehellä kaksi hyvää virkaa, lestivirka ja pillivirka. Ihmisiltä minä soitan pois puolianturat ja sitten minä ne paikkaan taas yhteen. Ei surulla minua ruokita eikä murheen siloja ole niskassani. Kanan villat! Täällähän minun pitäisi liirutella ja luikutella, enkä näe yhtä hamettakaan.
HENNA. Samppa, Samppa!
SAMPPA. Kuka huuteli? Kas Hennaa ja Manua, ä, ä, ä täälläkös te kahden hyttysiä tapatte, vai!