SAMPPA. Siellä se nyt teidän talon portailla pöllyttelee rettinkin savuja ja minua odottaa. Ja sinusta, Henna, tulee nyt morsian.
HENNA. Pysyköön vain erillään, sen minä sanon!
SAMPPA. Tui, tui, pelästyikö sokerini? Pysy sinä vain Manun kupeilla, ettei se ilmaan lennä! — Ei ole puskevalle sarvia annettu, näet, se Lassi on minulle aina ollut koppava ja pöyhkeä kuin siltavouti, mutta Manu se paiskaa kirkolla kättä ja Henna on höyli ja ovela ja haarikkaoltta on hän monesti soittaessa janooni tuonut.
HENNA. Kaikkea sinä, Samppa, katsot viulunsilmän läpi, mutta Jumala tietää, kuinka tämä asia päättyy.
SAMPPA. Vielä on metkut mielessä minullakin! (Laulaa.)
Kettu se lähti naimateille ja lauleli iloissansa, rakensi raudan lemmetön kyttä ja polulle viritti ansan. Veisti se kettu puiset kengät ja punaista polkua juoksi, huuteli, kuunteli kuutamossa ja heilahti heilinsä luoksi.
Niin, kuulehan Manu, voitko sinä olla suulas ja sukkela mies?
MANU. No ehkä kotitarpeiksi hiukan verran.
SAMPPA. Mene sinä, Henna, juhannuskukkia poimimaan, sillä aikaa kuin minä tätä Manua ripitän!
HENNA. Mitä salattavaa teillä?