Hän mässäsi joukossa ryövärien, Neitsyt Maarian kuvalle sylki, ja ehtoollismaljalla kilistäen hän vanhan uskonsa hylki.
Oman siskonsa tyttären Valpurin hän salpasi sakastihin ja ilkkui: "nyt olet morsiamein, huvivaimoksein sinut vihin!"
Ja janolla, nälällä näännyttäen pater Marcus hurskas ja siisti väen tallasi nuoren neitosen ja neitsytkunnian riisti.
Pater Marcus kuulu ja kunnoton pahan pidoissa juopui ja paatui ja kerran kiroten syntyään hän kirkon portaille kaatui.
* * *
Ylitse kirkon pilven varjot käy, varjosta kirkkovaahterat ne haastaa, se vanha kirkko kummittelee öin, vainajat vainajata pieksee, raastaa. — Maantielle vihreet liekit heijastaa sakastin kaari-akkunoiden jäästä; suntionpoika kerran näki sen, sen jälkeen vialle on tullut päästään.
MUORI KUNINGAS.
Olen nuori, nouseva kuningas, ma tornista katselen merta, huvihaahdet rannalla kelluaa, on vihreä aalto ja vihreä maa, ja pilvill' on kultaa ja verta.
Meren taa minä tahtoisin laskettaa, — niin uneksin useat kerrat - satusaaria tahtoisin valloittaa, mut neuvonantajat varoittaa, ja kapinoi aatelisherrat.
On hovini haamujen joukkio, jalot neidit peijaita matkii, isän narri huonoa leikkiä lyö, hovimiehet kuiskien juo ja syö ja hapanta viiniä latkii.