Homekorvat ovissa supsuttaa, ja hiipivi silkkisukka, mun luonani matala maire soi, mulle ranskan kuoseissa pokkuroi silonaamainen jauhotukka.
Ei ritarisalissa nauru soi, ei torvet kisoja toista, surun kummitus linnani liepeillä käy, huvihuoneess' ei lemmen paria näy, ilotulet ei puistosta loista.
Ja sen vanhan näyttämön loukoissa vain sirkat lauluhun kiihtyy, tomun peitossa kirjatut pilarit on, heloluuttu on nurkassa ullakon, missä öiset lepakot viihtyy.
Minä taiturit linnaani kutsun taas, pois unienselittäjät häädän ja joukossa suorien soturien ja kaijussa soiton ja kauneuden minä totuuden lakia säädän.
Hei, juomanlaskija, haarikka tuo, tuliviiniä tahdon ma maistaa, pois aatelisherrat kalpeat, ja tehkäämme väljät akkunat, että päivä pitoihin paistaa!
Jos vielä on nuoria nousemaan, ne saakohon panssaripaidat, ne taiston taljalla varttukoot, papit vaimoille kirkossa messukoot ja jääkööt sairaat ja saidat.
Pois merelle, merelle kauas pois, miss' on suuria seikkailuita, sinne vainopurtemme puskea saa, mistä kaupunkitornia kajottaa ja tuuheita palmupuita.
Sinne kuuluisan saarikansan luo käy vaahtinen, vallaton tiemme, missä portilla kumartaa kuninkaat, ja verolle laskemme maireat maat ja kauneimmat naiset viemme.
Sotatorveen tahdon ma toitottaa, kun raukoilta rannoilta lähden, en taistele viljavan mullan vuoks, sodan oltta en maistele kullan vuoks, vaan korkean kunnian tähden.
Kotirannalle taas kun lasketaan, saa soida hilpeä taide, ja kun nurkissa paukkuu talvinen yö, runoniekkamme iloista kannelta lyö ja maine se käy yli maiden.