Nyt ihana juhannus on, ma vuoren vihreellä kaltaalla istun säteissä auringon. Näen notkossa valkean kirkon, meren selkää haahdet kiitää siivillä suvettaren.
Kansa Herran templihin käy, soi urkujen humina korkeaan kattoon. Hongat kun huminoi, en kirkkohon käydä tahdo, sillä sininen taivahan luhti kirkkaampi, korkeempi on. Nyt ihana juhannus on, käy kunnailta kasken ja tuomen tuoksu suvea suitsuttaen, en kuuntele ihmisääntä, mulle puhuu paremmin tuuli mereltä kulkeva.
Ma katson laaksosta pois, sen riitaiset kääpiöt kokoo ja kiskoo multaan tuijottaen, mun henkeni laajalle lentää pois kentille avaruuden, sieluni säteissä ui.
Nyt juhtien juhannus on, ma, kuningas, kunnian loistossa istun purppuraviitassain, ma voimani huumeessa läikyn, kun kuningasaatos kiitää sfeerihin sekeisiin.
On päässäni välkkyvä kruunu, ma pyhää kultaista kannelta soitan mun luomisinnossain, yli sokean ihmispiirin mun synkkä katseeni tunkee kuoleman varjoihin.
Käyn kanssasi painimaan, sinä Rakentaja suuri, Rikkojahenki, joka kaadat, mitä loit, jok' et kuule kieltäjän ääntä, kun hän uhmaa sun pyövelivaltaas janoten elämää.
Mun soittoni samoilee yli vuorten kaukaisiin jättiläisvuoriin, ma vuoreen jalkani lyön, ma käteni taivaille nostan ja maailmoita ma halata tahdon hekuman huumeessa.
SOINTUVAT SIRPALEET.
Näin kerran unta, mun armahain, ma nurkass' soittelin häissäs, sun päässäs kimmelsi helykruunu ja lilja valkoinen käissäs.
Ja seura hienosti karkeloi, ma katsees säihkyä väistin, soi säkkipillit ja sitrat, harput, ma lavall' viululla säistin.