Mut kuinka viulua soitinkaan se sydämmekseni muuttui, se huusi, itki ja tahti taukos, muut soittoniekat ne suuttui.
Sun pitkä, solakka sulhosi nyt viulun salihin nakkas, sen yli karkeli kaunokaiset ja sydän lyömästä lakkas.
"Oi, kuulkaa, poljette sydäntäin, se alla jalkainne nyyhkii, se soi kuin punainen, hieno viulu, kun sitä hellästi pyyhkii!"
Vaan et sä kuullut mun huutoain, pois silkkikenkäsi liehui, kuin johtanut olis paholainen, taas harput ilkkui ja riehui.
Ja viulun sointuvat sirpaleet ne lensi nurkkia pitkin, ma niitä poimin ja yöhön hiivin, sua kerran katsoin ja itkin.
TUONELAN RANNALLA.
— Lautturi, lautturi, hoi, myrsky mylvien soi, yli virran venhosi souva! - — "En jouva, en jouva, viekkaasti verkkoja teen turvaksi tumman veen, en jouva!"
— Laupias lautturi, hei, kuolo jo armaani vei, unen unhoon muistini nouva! — "En jouva, en jouva, käski mun viikatemies, Tuonelta sulkea ties, en jouva!"
— Minusta saaliin saat, hylkäsin taivaat ja maat, Manan suojiin sieluni nouva! — "En jouva, en jouva, uusia toiveita luo, lemmi, nauti ja juo, en jouva!"
— Nouse ei aurinko, surmasin sieluni jo, elon erheistä ruumiini nouva! — "Kai jouvan kun jouvan, sielus ei painaa saa, vien sinut varjojen taa, kun jouvan."