Ja oottekos kuulleet kummempaa, kylän porsasta ei ole tummempaa kuin se meidän, se kiitosta niittää; se pappien puuhia uurastain tuli kirkkohon tuonoin tuurastain, "veli!" mietti se, "kyllä jo riittää!"
Oven suussa se röhkötti: noh, noh, noh, ja seinät ne vastasi: oh, oh, oh; "pyhän nimessä, säästä jo vaivas, pilapiispaksi luulet hassun mun, mut kuulehan oppia nassun mun: myös lokaan päilyy taivas. —"
NURKKASIHTEERI HANSNERUS.
Hän kimnaasissa oli aikoinaan, jo siellä teki lurjuskujeitaan, ja vieras hälle oli amo, mensa, hän peräpenkillä vain elämöi ja custos'ta hän raamatulla löi, pois potkituksi tuli kompeinensa.
Hän kynäherran köyhän viran sai, siin' oli vuoden sekä viikon kai, kun haukkui tuomarit ja naimakaaren. Nyt tietää partaalla hän hunningon: ens sääntö oikeuden kieltää on, principium summum juris est negare.
Hän ryypyn riivaama on viekas mies, jo monen torpparin hän pettää ties, hän häikäilyttä hävyn pään voi purra, hän kiertää lakia ja ansaan lyö, ja kättä huitomalla sanans' syö, ei tapansa oo juuri mitään surra.
Hän kylissä vain jouten renttuaa ja riitajuttujansa rupattaa ja saunoissa hän viettää usein yönsä, siell' lauteilla hän viinan houreissaan nyt istuu tuomarina tuolillaan, näin alkaa hän nyt kuulustelutyönsä:
"Käy eteen syytetty, pois lakkisi, noo, vallesmanni, vanha rakkari, kuin partaveitsi järki mull' on aina, nyt olet loukussani, hahhahhaa, kuin hiiri… paksu silmäs muljottaa, nyt vaa'assa ei valhees paljon paina.
Heh, vallesmanni, ensin syytän sua, sä kylän heittiöksi kutsuit mua, 'sus sentään, — monen kunnian oot vienyt niin kerran syyttömän sä lakiin hait ja viinakurrilta sa lahjan sait, sä korven viinapoltoista oot tiennyt.
Hys hiljaa…! Miksi virkani sa veit, vain itsellesi suden kuoppaa teit, nyt makaat siellä, et voi ketään pettää, ja vaikka vetoisit sa senaattiin, niin sotken, seulon tämän juttus niin, sä että vielä maistat leipää, vettä.