Sinä kuolet!
Kaiku:
Minä elän!
Seisoo vuorella kumma mies, seisoo, seisoo ja silmää siirtää ja aatos kuvia piirtää.
KUOLEMA VAELTAMASSA.
Kuolema, se suuri velkoja ja hyväntekijä, peljätty ja toivottu ajoi kuulumattomilla kulkusilla meren aukealla, aavalla jäällä. Meren sulassa jyskähteli jää, sen yöllinen soittelu suli pimeään avaruuteen. Kuolema ajoi maata kohden. Kuusipeitteiset neitsyeelliset niemet syöksyivät kuin mustan merilinnun siivet valkoiseen rantaan. Kesäinen, keltainen ahvenruoko kahisi kuin sannalla silkki, kuolemalla oli musta hevonen, mustat valjaat, musta oli kulkunen, jonka sisusta oli heinillä täytetty. Sillä kuolema tahtoo tulla joskus hiljaa, näkymättä ja kuulematta ja hän on hiljainen mies. Jää vongahteli rannalta rannalle, hienot hileet helistellen vierivät avaralla lumi-aavikolla kilvan hangella kiitävien pilvenvarjojen kanssa. Kavio kapsahti, jalas suhahti ja kuolema katsoi eteensä. Ja hänen katseensa oli lempeän ankara. Hän ajoi salmen suusta lahden jäälle. Molemmin puolin kohosivat vuoret kuin jättiläiskameelin kaksoiskyttyrät äänetöntä taivasta kohden ja peittivät varjoillansa puolet lahtea. Mutta kuolemasta ei langennut varjoa eikä hänen hevosestansa. — Oikealla rannalla näkyi kylä. Se nukkui ja se oli kuin aaltoilevan poven alla sykkivä sydän ja ystävällisten polkujensa kautta puhui se hiljaista kotikieltänsä. Suuri päivä sen ylitse kulki ja kultasi iltaisin sen satoja vihreitä akkunaruutuja. Nyt tuikki ainoastaan kahdesta akkunasta tulta, kuin kaksi silmää yössä, joista toinen oli pienempi ja suora, toinen isompi ja kiero. Kuolema ajoi hiljaa rantatietä ja näki kuolleita varpusia tien ohessa. Hän tuli rantamökkiläisen pihalle, nousi kuistille ja naputti ovelle. Ei se ollut lukittu, sillä mökeissä ei varkaita peljätä ja sen ainoalla asujamella oli valkoinen omatunto. Kuolema astui huoneeseen ja toi tullessansa jääkylmän, ikuisen tyhjyyden henkäyksen. Vuoteella kamppaili sairas mökkiläinen, kuolema istui hänen vierellensä vuoteelle ja asetti viileän kätensä hänen kuumalle otsallensa.
"Ken sinä olet?"
"Unen veli, kuolema."
"Kiitos, että tulit."
"Miksi kiität?"