"Kutsumaton vieras."
Vuoteella makasi kalpea mies. Hän tuijotti veristävin silmin samaan paikkaan. Hän torjui vasemmalla kädellään ikäänkuin näkyä, jota hän ei voinut silmistänsä siirtää. Hän katseli omaan hirveyteensä, sillä hän näki oman, paljaan itsensä edessään ja hän voihki kammon kahleissa. Kuolema istui hänen vierellensä ja asetti kylmän kätensä hänen kylmille kantapäillensä.
"Kuka sinä olet? En minä ole mitään tehnyt."
"En minä kysynyt, mitä olet tehnyt."
"En minä ole varastanut enkä väärentänyt, en ole onnen onkija enkä konna, en vihaa muita enkä itseäni, olen joskus vaan hairahtunut niinkuin muutkin, eikä muut ole minua parempia."
"Sinulla on hyvä muisto, se elää ja syö sinua."
"Puhuitko kullastani, annan minä, annan kolmannen osan köyhille, mökkiläiselle omansa annan. Ah!"
"Hän kuoli äsken, eikä enään tarvitse sinua."
"Hehhehhee… rauha hänen sielullensa, kunnon mies, perin kunnon mies, hm, hiukan tyhmä vaan. Oh, valoa, valoa, enemmän valoa, yö on niin pimeä eikä pimeys ole mykkä."
"Sinä pelkäät, kaikki kynttilät jo ovat kruunussasi sytytetyt."