"Ei, ei… Kuisma, kuule, laske, laske, en mä tiedä, mitä tahdonkaan, tänne vilvoittamaan minä lähdin, anna olla… mun on outo olla, päästä, Kuisma, neito kulkemaan."
"En nyt pyytä laske pivostani, Heli kuule, Heli armahin, katso silmiini ja vastaa mulle, tahdotko sa mulle vaimoks tulla, sua kaipasin ja isosin.
Maani tyttäret on kauniit, tummat, ei ne koskaan mua vanginneet, vapaa olin tähän hetkeen saakka, sua rukoilen ja käsin pyydän, sano mulle, Heli, mitä teet?
Mulla talo on ja isä vanha, laiho meren lailla laajenee, vaalijata kaipaa harmaa vanhus, keritsijää kaipaa sadat lampaat, huuhtojata kynnys huokailee.
— Tuli veren viesti, tulen viesti, itämaiseen sotaan käskettiin, silloin satuloin ma hevoseni, saapui heimolaiset hyvästellen, isän silmät puhkes kyyneliin.
Mua suudellen hän käteen tarttui: poikani, nyt pyhäin nimeen käy, Luoja tiennee, minne tiesi päättyy, jos sä palaat, älä tule yksin, koskei täällä sulle onni näy!
Krimin kahakoista palatessa mennä pohjoiseen ma käskyn sain, harhailin kuin vento mustalainen koputellen onnen ovipieliin, naista, nauruhuulta aina hain.
Sinä, Heli, olet onni mulle, sinun sydämmees jos löydän tien, en ma maailmassa muuta kaipaa, sinut satulaani nostaa tahdon, sinut, ilohuuli, kotiin vien!"
"Outo puhees on, miks tänne hiivit, ei, ei… Kuisma, sinä pilkkaat vaan, toisten vastaan, tahdon yksin olla, sanas huumaa minut, päästä, päästä, mua piirissä jo kaivataan!"
"Ei ne kaipaa sua, tyynny tyttö, siirry mättähälle vierellein, suo mun silmistäsi arvaella, tutkia ja tukkaas silitellä kerran elämässä iloksein!" — —