Kuisma kiemuroi kuin liukas kyy, Isma seisoi niinkuin rautatammi jäykin niskoin tyynnä kasvoiltansa, mutta tulisena Kuisma kieppui yhä kiivaammin ja notkeammin.
"Iske päältä, Kuisma, tanssimies, nyt ei naikko ole rinnallasi!" Kuisma iski, nauroi nokkelasti: "niinhän väännät niinkuin sysitonttu, nyt on pitkä kanto kaskessasi."
"Monen pahan kannon kaataa sain", sanoi Isma hiljaa, käheästi, "muistatkohan vielä juhannustas, sinä silloin kartoit kynsiäni, nyt et pääse yhtä näppärästi."
"Mitä mangut, mustasukka mies, ei oo aron poika arkalasta, sulla nainen oli vallassasi, syytä itseäs ja tuhmuuttasi, miks et tunnustellut tyttölasta?"
"Kuule Kuisma, sinä kerskaaja, miksi väliin tulit puun ja kuoren, miksi hiiviskelit luhdin luona, miksi tallasit sa kauniin taimen, miksi häväisit sä neidon nuoren?"
"Ei mua liikuta sun lintusi enempää kuin viime syksyn lehti, hetket naisen kera pian kiitää, sinä hidas oot kuin kilpikonna, omat hankkees, Isma, myöhään ehti."
"Mitä lepertelet viekas mies, makea sa olet hymyilyssä, voitko katua ja hyvitellä, mitä tahrasit ja rikoit, taitoit, muuten muserran sun, rietas ryssä?"
"Sin' oot, Isma, oiva puhemies, tahtoisitko uuden puhtaan paidan, mitäs sanot, jos ma varsallani nuoren Helin kanssa vihkituoliin karahutan yli kirkonaidan?"
"Tuhat tulimmaista, röyhkeä, moni tähtesi on onnetonna, kysy ensin lupaa papiltasi, sull' on naitu vaimo Ukrainassa, senkin Mishkalta oot vienyt, konna!"
"Usko miestä, kun hän humaltuu, pajun köyttä silloin Mishka syöttää, olen kylläinen jo kyyhkystäsi, jollei suukkoihisi neito suostu, voit sen sängynjalkaan kiinni vyöttää."