Kummaa tuutuvirttä hyrähdellen sormeen pujotti hän sormuksensa, kietoi sukkelilla sormillaan kultapaperisen kultakruunun, katsoi, katsoi, nauroi kuvallensa.
"Ken se morsian on tänä vuonna? Kukas muu kuin kuulu Sinisukka, meidän sirkkusilmä prinsessa. — Ei saa tulla, en oo valmis vielä —, tule peilin takaa Helirukka!
Ken on sulhaispoika? Meidän vouti, aasintamman' ajaa kirkkotiellä, pukinsarvella hän toitottaa: tieltä pois, jo saapuu Sinisukka! — Ei saa tulla, en oo valmis vielä! —
Joko kellot soivat tapulista, miksi Helinän on kyynel jäässä, kyllä häihin pääsee Helinä? — En oo valmis, ei saa sulho nähdä, ei oo kultakruunu oikein päässä. —
Vielä kolme neulaa kolmeen saumaan, noin se lieve laahaa kirkkomaata, onko musta ori valjaissa, miss' on Sinisukan lasivaunut? — En oo valmis, viel' en tulla saata. —
Niijaa Heli meidän rovastille, suntio jo haaviin kurkistaapi, syvään rappusilla kumartaa; — ei saa tulla, en oo valmis vielä, joko kulta-urut humajaapi? —
Katsos kuinka rahvas kirkkoon tunkee, lehterill' on myöskin äiti vainaa, äiti rakas, älä käänny pois! hahhahhaa, kun tääll' on hauska olla, sentään kultakruunu päätä painaa.
Ovet auki, pankaa pillit soimaan, nosta varovasti, Heli, jalkaa, maailmall' on liukas lattia, miss' on sulho, sano, ken on sulho, kaikki itkee… nyt se tanssi alkaa!"
Heli peilin rikkoi, tanssi, nauroi, alas rantaan juoksi luhdistansa yli kinoksien kahlaten ratsukentälle ja läpi ryöpyn ylkää huuteli hän houreissansa.
Lumipyry pieksi kasvojansa, sakeana suitsui ilmapiiri, hei, kun lumivarsat hyppivät, vatsat vaahdossa ne piehtaroivat, lumilaineissa ne kenttää kiiri.