Ja hän katsoi niinkuin janoon nääntyvä, otsallensa tuskan hiki karttui, kun hän Helin viereen hiipi vavisten, pimeässä etsien kun käteen tarttui.
"Isma, Isma… odota… ma nuori oon, pyhään liittoon emme vielä sovi!" Heli rauhatonna käden irroitti, narahtaen aukes pirtin tumma ovi.
KOLMAS LAULU.
Sankolassa ruokakello soi, himmeli se heilui katon alla, liesi loisti, hohti hirsiseinät, ohrapuuro padassa jo höyryili, Heli yksin oli kotosalla.
Avainkimppu vyöllä helisi liikkuessaan pirtin permannolla, silloin pellon takaa torvi raikui, myllysilta jyskyi, Heli kuunteli, mikä meluun saattoi syynä olla?
Oisko kirkonkylän herrat jo tuliluikkuinensa retkillänsä ennen ihanata juhannusta? Kuului kopina ja ilma värähti, Heli hiukset pyyhki silmiltänsä.
Niinkuin keskikesän leimaus keihään kärjet Helin silmiin väikkyi kimmaltaen päivän sätehissä, kannuksista kävi kirkas välähdys, hevosien musta karva läikkyi.
Ratsuillansa viisi kasakkaa ajoi täyttä laukkaa veräjästä, ensin Kuisma, sadan alipäämies, kookas aron poika; Mishka jälessä näkyi taaempana pölinästä.
Kuisma kuulu ratsutaidostaan, Mishka juomingeissa sankarmainen, neljä kyynärätä oli keihäät, punertavat housunraidat, "lamppaasit", kiiltonahkaa lakki, hinkan lainen.
Tumma oli Kuisman halatti, tukka tummempi kuin yö, kun hiilui aron paimentulet taivaan rantaan, vyöstä uhkas mustat piiput pistoolin, vielä mustempina silmät kiilui.