"Mitäkö? Hauskuudeksenne"
"Ei, ei, Mari, ei minulla siellä ole mitään tekemistä, siellä on vain ventovieraita ja nuoria naurajia. Minä en tahdo kunnan elätiksi, ennen kuolen vaikka maantien ojaan."
"Mutta nyt ei auta mikään", veisteli Mari ja iski silmää kahdelle mummolle. "Tirehtööri on käskenyt minun koristaa huoneenne, sillä tämä päivähän on ilonpäivänne."
"Mikä ilonpäivä? Herrassa minun päiväni ovat ja taivaassa valkeuteni. Ei, tuhannen kertaa ei, minä en tahdo enään maailmaan. Mitä vanha kopelo siellä…? Tiellä olisin, kompastuisin, vaivaksi olisin taluttajalle, suruksi suurustajalleni. Täällä minun on niin hyvä olla."
"Muori ettekö muista? Olette olleet täällä jo ummelleen neljäkymmentä vuotta."
"Neljäkymmentäkö vuotta? Oh, vai niin kauvan. Niinkö pian se aika on kulunut, hoho, jaa."
"Ja nyt tirehtööri antaa teille mitalin uskollisesta palveluksesta."
"Mitalin? Mitä hupsuttelet? Älä sinä virnastele vanhan kanssa!"
Mari iski taas silmää kahdelle mummolle, jotka hiljaa nauraa kitkattivat.
"Tirehtööri antaa teille mitalin, jonka syrjään on kirjoitettu: vapaus."