Epra jätti hevosensa seinärenkaaseen köyttämättä, heiniä eteen heittämättä ja sanoi:
"Kievari, sinä aina altis auttaja, tuo peräkamariin risu olutta, jos sinulla viinaa on, niin tuo sitäkin, ja tuo miestä kuin salkoa joukkoon, rahaa on, sen tiedät, nyt minä pistoovaan, nyt en sumeile, en häikäile!"
Moneen vuoteen ei Epra ollut viinaa maistanut. Kievarin peräkamarissa istui hän nyt punasilmäisen kievarin ja parin hollimiehen seurassa. Hän lasketteli paraimpia kokkapuheitansa, mutta toisinaan kävivät hänen kasvonsa jäykiksi, ja hän puristi nyrkkiään ikäänkuin olisi pitänyt niissä ohjaksia ja hän tuijotti talituikkuun, joka paloi pöydällä. Mutta siinä samassa ponnahti hän taas ympäri, kehoitti miehiä juomaan ja pisti paraimpia kauppasukkeluuksiaan. Muut jo torkkuivat tai olivat siirtyneet toiseen kamariin, kun Epra iltayöllä hoipersi peräkamarista. Portaille päästyään vihelsi hän:
"Laukki hoi!"
Laukki hirnahti vasten tavallisuutta, nälästä se hirnahti.
"Soh, soh, Laukki", höpisi Epra ja halaili Laukin kaulaa. "Sinä vanha, hyvä Laukki, älähän tästä nyt äksyksi käy, en sinua muistanut, syö nyt tuosta, syö, syö!" — Ja Epra kopeloi heinätukon Laukin suuhun. Mutta Laukki käänsi pois päänsä kuin häpeissään, sillä se tunsi isäntänsä suusta lähtevän viinan löyhkän.
"Niin, pahasti tein Laukki, mutta nyt on syytä, ankara on syy. Niin, niin, Laukki, olet vain elukka, mutta viisas sinä olet, noo, soh, soh, mitä siinä turpaasi käännät, jollei viisas ymmärrä, ei hullu huomaa, ymmärräthän, nyt on kaikki lopussa. Hih! Mitä sinä siinä taas mulkoilet? Nyt lähdetään häitä kuokkimaan! Hih!"
Epra nousi hoiperrellen rattaille ja otti tiukasti ohjakset käsiinsä, äkkiä nousi hän pystyyn ja iski piiskalla voimakkaasti Laukkia kyljelle. Laukki hypähti kuin kyyn pistämänä pystyyn, mutta sitten pää taas vaipui rinnalle. Epra ajoi hurjaa vauhtia kievarin mäkeä alas. Rattailla seisten löi Epra kuin vimmattu, löi minkä jaksoi, Laukki heitteli jalkojansa ja löi ne kiveen, se oli ihan kuin vimmattu. Se potki ja heitti takakoipiansa yli jalkalaudan eikä se ehtinyt miettimään, miksi Epra niin kovasti löi. Se laukkasi alas pitkin kievarin mäkeä, ja rattailla raivoili Epra. Hän seisoi haarareisin ja huusi:
"Hih, Laukki, sinä, hih, mene hee-i! Nyt mennään helvettiin!"
Ja alaspäin hurjaa vauhtia etukaviot tuskallisessa ponnistuksessa lensi Laukki kuin vanha, harmaa siipiorava. Rattaat ratisivat äkkijyrkkää mäkeä ja siinä, missä oli äkkimutka, nousi toinen pyörä ilmaan, ja rattaat kaatuivat kumoon. Kovalla ryskeellä kaatuivat laatikkorattaat maantien ojaan ja Epra putosi rattailta edellä maahan. Vaistomaisesti tarttui hän tien vierestä nouseviin aidanseipäiseen. Laukki önähti. Epra nousi maantienojasta ja katseli kummallisesti ympärilleen ja näki taas ne kiusoittavat tulet Malvinan akkunasta. Sitte kääntyi hän katsomaan Laukkia. Iso seiväs törrötti hämärästä, ja sen alla makasi Laukki liikkumatta. Epra kumartui alaspäin, otti luokasta tuen ja alkoi puhella: