Ruusulinnojen, vuorten taa,
miss' on satujen saarimaa,
siellä laaksoissa lauletaan,
onnen oksia taitellaan.
Onnen kultainen kukkanen
suossa kasvavi surujen,
laulan hopeisen porraspuun
kullass' ihanan uuden kuun.
Sinne sylissä pois sun vien,
sotken jäljet ja paluutien,
ettei kavalaan maailmaan
enään löydetä milloinkaan.
Siellä armahin Madli, oi,
kummat kanteleet puissa soi,
siell' on maailma kirkas, uus,
siellä hetki on ikuisuus.
Tuoksuu yllämme lemmenpuu,
tähdet silmiimme heijastuu,
nuku Madlini ihanin,
nuku ikuisiin tähtihin!
Meren kukka.
Meren kukka, saaren helmi,
anna mulle janoon juomaa,
anna mulle salaa suuta,
ei sun äitis meitä huomaa.
Käsiini kun pääsi kätken,
rakkautta taas ma kerta
tunnen, kun sun suuret silmäs
unelmoiden mittaa merta.
Pieni, kaino, kallis Madli
isällensä kutoo nuottaa,
miksi katsot merta, Madli,
et voi koskaan mereen luottaa?
Levoton on meri aina,
niin on juuri sydän mulla,
karsas päivä meitä väijyy,
saanko yöksi luokses tulla?