Sua illoin ikävöitsen
niinkuin nuorta morsianta,
minä olen raju myrsky,
sinä tyyni lahden ranta.
Hyvästiksi hyväellen
aalto rannan syliin sulkee,
ranta itkee kaihoissansa,
maailmaan taas myrsky kulkee.
Teirin jollilla.
Olalla pyssy, seljässä reppu
saaressa harhaan ja koirani haukkuu,
harhaan jälkiä, muualla mieli,
teirit soittaa, ja pyssyni paukkuu.
Pyssyni laukee, ja teirit lentää,
syyttä ne kulkurin hauleja säikkyy,
puiden lomista eistyy ja väistyy,
tyttöni vartalo silmiini väikkyy.
Eksyn soihin ja murroksihin,
tiedänpä, mistä ma riistan löydän,
hallini juoksee tuvalle aina,
missä jo tyttöni kattaa pöydän.
Kuulen Sioninkanteleen virren,
unhotan pyssyn ja metsästyspuukon,
hiivin niinkuin kavala kyttä,
kuistissa kuiskaan ja sieppaan suukon.
Punaisessa purressa.
Tule kanssani purtehen punaiseen,
jätä rakkisi äitisi huostaan,
yli kuohujen, kuilujen sinkoellaan,
yli vetten joiluen juostaan!
Pois valheen viekkailta rannoilta pois,
miss' eksyimme väyliin vääriin, —
tuolla päivän kullatun portin näät,
tie vapaana maailman ääriin.