Ja uskohan, Madli marjuein,
kun mua rakastat salaa,
meiss' suvi, kauneus karkelee,
ja suuret sydämmet palaa.
Ne sinussa, minussa palakoon
ylös liekkeinä taivasta kohden,
syyshekumaan lempemme vaipukoon
kuin kesän viimeinen hohde!
Suomenlahden laineet.
Me käymme suureen kamppailuun,
me emme vaaraa pelkää,
jo taivaanranta tulta lyö,
käy myrsky meren selkää.
Kuin huutaa henget kahlitut
me syöstään syvyydestä,
veenmurtajat me murskaamme,
ei väkivalta estä.
Yön voimat vastaan nostetaan,
yön vallat viekkaat, kurjat,
ja vavisten ja vaahdoten
käy vihan harjat hurjat.
Kas, myrskylintu liitelee,
sen kynsissä on verta,
me rauhan rantaa etsimme
ja harhailemme merta.
Me käymme valon valkamiin,
vaikk' kaikki surmaa pauhaa,
me vapautta vaadimme,
ei ennen koskaan rauhaa.
Vihreässä hämärässä.
On siellä vihertävä hämärä,
ja laajat liekometsät kauvas kuultaa,
ei sinne merihautaan päivä päily,
ei linnut visertele laulupuultaan.