Maariankalat, simput, piikkipäät
ja miekkakalat kutee limaloviin,
kuparivuoret siell' on välkkyväiset,
ja meriheinä kiertää vuorten oviin.
Ei sinne pisin nuora, luoti käy,
vain siintää syvyydet niin synkän tummat,
miss' suihkuu hopeekaivot, porepatsaat,
ja pulppuu kultahetteet, kuplat kummat.
Siell' läikkyy, kiiltää suomut, simpukat,
käy köynnösjuuri niinkuin lohikäärme,
on siellä sadat suuret vesiportit,
ja hohtaa riippusiltain sinipäärme.
On siellä vihertävä ikuisuus,
viileä, kuolontyyni valtakunta,
on vuoren kylkiin lyöty kammioita,
ja pehmeet sammalvuoteet vaalii unta.
Siell' loistaa maston rungot, raakapuut
ja moni laivahylky, laho ruori,
kajuutan lokeroissa turskat leikkii,
ja rautakölin peittää ruostekuori.
Päänalusina ketjut, ankkurit
vuorien kammioissa uinuu rinnan
kalpeat haaksirikot avosilmin
juurella korkeen näkinkenkälinnan.
Siell' asuu Ahdin poika linnassaan
ja rakentavi siniköynnössiltaa,
kaukainen kumu kuuluu meren päältä,
vainajat päänsä nostaa istuimiltaan.
Hän ajaa punaevä härkiään
ja soittaa suureen merenruokopilliin,
veen valtaan kalastaja nuotat heittää,
ja silloin meri kiihtyy tanssiin villiin.
Käy meri sotaa, taivas tulta lyö,
soi hätähuudot, jaalat, laivat hukkuu,
kun myrsky lientyy, sulaa sihinäksi,
taas kammioissaan haaksirikot nukkuu.