Niin meitä kantaa kohtalo
ja ajan aallot heittää!"
— "Ah, kuolla tahdon täältä pois,
saa musta aalto peittää!"
— "Mut mikä tuolla yössä ui
ja veden vaahtoon liikkuu?"
— "Kai sorsa siellä soutelee
tai korkkirengas liikkuu."
— "Ei sorsa siellä soutele
vaan liikkuu Jyrin liina,
ja siin' on pieni lapsikin,
oi, kirkastus ja piina!"
— — — — —
Ja Inker' yössä kiljahti,
hän tyrtyi omaan vereen,
hän nousi jaalan reunalle,
suin päin hän juoksi mereen.
Ja kauniit kultaporeet nous,
ja kaikki käet kukkui,
nous päivän kruunu merestä,
nuor' Inkeri kun hukkui.
Purjeet riippumassa.
Meri maitotyynnä kimmaltaa,
sadoin safiirein se välkkyy, säkenöi.
Niinkuin sinertävä mehiläisten kupo
taivaankansi merta ympäröi,
ja sen raukehilla rantamilla
hohtaa hattaroiden hieno villa
taivaanrannan kulta-udun taa.
Helmikirkas suuri sunnuntai,
on kuin tainnosunta nukkuis rantamaa,
paahtaa kalliot kuin kuumat alasimet,
joiden juurta aalto kaivertaa,
hopeeporein väreilevi lahti,
purjeet riippuu, seisoo tullijahti,
luotsin viiri on nyt mykkä kai.
Missä lokit lie, ei niitä näy,
ison rysän suu se maalla törröttää
niinkuin suuri hämähäkin seitti,
auer rasvan tavoin väräjää.
Lehmä ruovikossa polvin veessä,
lapset vettä roiskii aittain eessä,
pyhäpaidassa vain vaari käy.
Meren pedonsydän unelmoi,
ilveskyntensä se kätkee syvyyksiin,
silmät raollaan ja notkeena se lepää,
herkkä hyppyyn, töihin kavaliin,
hiljaa laikkuu kuin ois mieli muussa,
myrsky piilee vaikk' on hymy suussa
miettii vaari, saunaan kompuroi.