Kultani seilaa punasin purjein
lännen vieraita meriä,
lupasi mun ottaa omaksensa,
lupasi kullanperiä.
Lahden toisella rannall' on talo,
ja siellä on isäntä katala,
minä olen köyhä kuin rannalla raakku,
ja äitini mökki on matala.
Pilvet ne kulkee pilvien teitä,
vuodet ne vierivät nopeaan,
kuutamon kullassa meri välkkyy,
lahti se hohtavi hopeaan.
Niinkuin pienet hopeamarkat
kuplaset kierivät lahdella,
rikkaus onneni ovella seisoo,
ei ole käskyä kahdella.
Eikä se kestä hopeinen silta,
vaikka se valossa heloittaa,
mereltä vaeltava varjo sen rikkoo,
sydäntä pimeä peloittaa.
Pohjantähti se taivaalla loistaa,
suruiset viestini saattelee,
ystävä kaukana taivasta katsoo,
ehkä nyt armasta aattelee. —
Tähdet ne loistaa ja tähdet ne lentää,
miksei onnikin vaihtuisi,
tule, tule ystävä, tule punapurjein,
silloin ikäväkin haihtuisi.
Risti rannalla.
Puuristi on kalliolla,
yöss' yksin se vaikeroi,
sen juurelle mustat aallot käy,
sen ympäri vihurit soi.
Siellä käy kuin kuolemantanssi,
salakuilut sen ympäröi,
kuin vesihirviöt yössä ne nui,
ne nuorukaisenkin löi.