Kuudes laulu.
"Puolipaaston" jälkeen paukkui pakkanen sula vesi jäätyi meren jäällä, kuulaan sinisinä loisti iljanteet Körtsin, Niklaan väki lähti talvikalaan turhaan varoitteli Anna-Madli.
Körtsi jäihin hakkas kala-avannot vapeen päällä painoi ruskeet verkot avannoiden väliin alle jään, verkot pujotti ja veti köydellänsä; ulompana aava meri läikkyi.
Purjeteltat hohti huurteen helyissä, miehet ruuhta veti jäätä pitkin, naiset sulloi kalat tynnöriin naurain supatellen lammasturkeissansa, vilkas Kille viuhtoi hännällänsä.
Verkkopussit pulskui täynnä norsseja, miehet nosti, laski pitkin päivää, kintaat jäässä, lakit korvalla, lumihileet kiiti pitkin jäistä pintaa, Pertti, Iine hyöri rannemmalla.
Muista etäällä ja meren sulaa päin valkein vaattein ryömi Risto hiljaa työntäin purjesuojaa edellään, tiukkaan sormiensa väliin pyssyn painoi punaposkin pyyntikiihkossansa.
Päivän paistehessa leikki iloissaan hyljeperhekunta poikinensa hiljaa ulisten ja sukeltain, ruskeet silmät kiilui, kaankeet viikset välkkyi, Risto luikun nosti silmillensä.
Vonkui jää ja kuului pamahdus, hylkeen silmään sinkui harmaa lyijy, lämmin veri lumen värjäsi, ilon raikas huume täytti kytän rinnan, reippaasti hän riensi saaliillensa.
Pertti rannall' ilkkui Iinelle: — "tyhjä sydän sull' on, kaksi mieltä, teirinpelissä et arka lie; Risto, tiedän, toivoo Niklaan perinnöitä, voithan Riston heittää niinkuin Iikan."
— "Mitä haastat, miksei Iikka kirjoita, kolme vuotta kului unhoon, umpeen, vapaa oon, lie vara valita! —" — "Vaan jos Iikka vihin saa ja kohta palaa, Ristolle sä olet liian kaunis." —