— "Sinä", nauroi Iine, "miesten mainio, ehkä kelpaisin ma, simppu, sulle!" — "Älä pilkkaa, sydän mullai on, syvät salat tiedän, vaari höpsii yksin… hämyssä hän hioo koukkujansa. —"
— "Nytpä itse höpsit puita heiniä viime kesän jälkeen vaari muuttui." — "Muuttaa mieltä niinkuin riepujaan ole hyvä mulle, Iine… voin sun auttaa, ole rakas, joskus… oottaa tahdon. —"
— "Hahhahhaa! Jo riittää, korppi kuhertaa, voitko mustan tehdä valkeaksi, taidat korkealle kurkistaa." — — "Älä ilku! Naurus itkuks vielä vaihtuu, korpilla on kynnet, haaskaa vainuu.
Rakas Iine, älä hylkää, muista myös: entisyyden varjo tielles lankee, sua varjelen ja varoitan, yksi sana vaan ja vaari nöyrtyy, suostuu mull' on keinot, jotka tarkkaan tepsii."
— "Mene kiusan henki! Sua kammoan, Pertti, sano, ei, et puhu totta! Pois mun silmistäni urkkija!" — "Ei oo meri mykkä… kuules, kun se mylvii, kerran kuolleet nousee haudoistansa!"
Iine vihaisena katsoi merelle, raju luode ruoski jäiden reunaa, silloin kuului pitkä kiljahdus: "Herra auta! Jää on irti, liikkuu, liikkuu! meri ruuhen vei ja railo kasvaa!"
Hälinässä juoksi vaimot rantaan päin, miehet kiskoi kalat kelkoillansa, Pertti Iinen nosti kivelle, jäykin jäntein Körtsi seisoi, tempas keksin, huusi poikaansa ja jäälle juoksi.
Vaimot miehet tyrtyi rantariutoille, yhä Risto ryömi reunaa kohti ojennellen pyssynpiippuaan, huudot tuuleen hukkui, jäinen lautta liukui, Körtsi kompastui ja sulaan suistui.
Hylkeet ulisi ja meri myllersi, Iine kääntyi pois ja kasvot peitti, mutta Körtsi iski keksillään, nousi jäälle taas ja jatkoi turhaan matkaa, sillä lahtena jo railo läikkyi.
Pohjatuuli ajoi lautan aavalle, kauvas rannat jäi ja merimerkit, niin he yössä yksin seisoivat, katse levotonna etsi purjeen kaistaa, yöstä armottomat tähdet vilkui.