Mustan veden alta kalma kaamotti, nääntymys ja uni, vilu väijyi, yllä taivas, kylmä ikuisuus, miehet katsoi kirjavata tähtikirjaa, taivaan raukeata mustaa rantaa.
Silloin kellertävän juovan ääriltä nousi mustin mastoin purjelaiva, keksin päässä liinan liehuvan huomas vieras laivuri ja luokse luovi, korjas heikot haaksirikkolaiset.
— — Mikä riemu! Iikka seisoi varpilla, hämmästyi ja riensi isää vastaan: "isä, isä, näinkö tapaan sun!" virkkoi lempeesti ja makuusuojaan saattoi, laivaväki oli kummissansa.
Kalastajat jäivät ensi satamaan, laiva suuntas suoraan Tanumarttiin. "Syksyllä ma palaan!" huusi hän ilman aavistusta Iinen veikeilyistä. Sairasvuotehelle Körtsi kotiin kääntyi.
Seitsemäs laulu.
Rummut pärräs kadun kulmissa Mikonpäivän kalamarkkinoilla, ilveilijät kulki säkkipilleinensä, kauppakojuin huivit, helyt heilui, tattarit ja kamasaksat kilvan huusi.
Kadut kansaa täynnä kuhisi, tullimiehet, nuoret veikeet luotsit, vakaat majakoiden vartijat ja jätkät, merimiehet sinipuseroissaan helapuukot vyöllä polvet notkahdellen.
Pojat tulta iski koroillaan, ujot ulkosaarten tytöt tirskui, kengät nirskui, lanteet notkui, silmiin väikkyi kyltit, kujat taitekattoinensa vanha raastupa ja valkee ristikirkko.
Satamassa purjein käärityin saimat kellui, monet mastot häilyi, vaimot hyöri vihrehissä hameissansa, miehet ruumastansa maihin nosti säkit, pöntöt, tynnörit ja kalahaavit.
Körtsi joutui juuri jaalallaan, Risto kietoi touvin rantapaaluun. Kotikutoisissaan, punapäärmi liinoin lyhyt pumpulinen röijy yllään seisoi Iine armaan aamun paistehessa.