Neidon silmiin kaikki kirkastui, kun hän rantaan astui armain mielin, posket kukassaan ja hymykuoppinensa; hevot hirnui, piiskat, kääsit keikkui, huvitelme, nuori nauru ilman täytti.
Kujan suussa kangaskojussa viinakuormallansa kurri kirkui, vilkui viekkaasti ja täytti tinatuopit, siellä Iikka, Matsas, Pertti istui, Iikka söi ja kertoi merijuttujansa.
Kookkaan kaunis oli Iikka nähdä eteläisen päivän paahtamana, leukaa parta peitti, kirkkaat hampaat hohti, kun hän nauroi syvään sydämmestään, lakin nauhat heilui, kiilsi silkkihuivi.
Iinen malja! Kaunis kiusaus! Onni, että edes häihin ehdin, omiin häihin niinkuin vento kuokkavieras, elämä on paras paratiisi, joka satamass' on vastassamme Eeva.
Kämmenellä kuva ankkurin, sinitumma laiva mastoinensa oli rinnan ihoon neuloin nästäelty, ja hän näytti arvet, muistomerkit taisteluista präärioilla, mustain maassa.
Eevan malja! Kultaomena! Vanha Aatami ei vielä kuollut. Kuinka vaari jaksaa, kiivas kitupiikki, kala syö kai… matojakin riittää? Mutta kunnon Matsas, mitä mietit yksin?
"Terve, Pertti, maista muistoksein! Kerro, kuinka meidän kultalintu pääsi häkistä, kun meren kenttää kiidin, veikko ansan heitti, siivo Risto, kyyhkyiskesyttäjä, kyttä naurismaassa. —
Kyllä maalla ollaan viisaita, merellä kun hyöky-aallot heittää, tuhmaks Riston tunsin, ehkä äly kasvoi, laudalta hän lyö kuin paininlyöjä, tepastaa kuin spanskan kukko tantereella.
Kuules, Matsas, lyötyn luotsiksi, tuvan veistän ihan nurkkas viereen, vanhain poikain iltaa veikoin viettää saamme, nyt on markkinat ja vaihtokaupat… käynpä katsomassa vanhaa morsianta!"
Iikka kultarahan pöytään löi, päätä pitempänä muita kulki, laski leikkiänsä kansan vilinässä, silmää iski seudun neitosille, mutta silmän pohjass' asui surun varjo. —