Halkovajan takaa Iine vastaan hiipi, katsein kerjäävin hän sopersi: "miksi kartat mua, Iikka, aina, et oo niinkuin olit ennen mulle, sano edes yksi sana sovinnoksi!"
— "Älä kaiva, Iine, enään vanhaa hautaa, rakkaus on kuollut, kuopassaan, — minä itse sulta sanaa ootin, kolme kirjettä ma sulle laitoin, täällä aatos harhas, minä maailmalla."
— "Älä soimaa, en ma syytä tiedä, kaksi kirjettä vain sulta sain, ah, ma itkin yksin kalliolla, vaan en nähnyt sua palaavaksi, kuolleeks luulin… tuli Risto… isäs tahtoi…"
— "Veikö tuuli viestin, viekas meri nieli, ei, ei, Iine, yönkö itkit vain? Umpisokkeloihin tiemme kääntyi, mustat juonet repi rikki liiton, Niklas rikas oli… kulta kaikki muuttaa!"
— "Niklas vaari? Kuule Iikka, minä pelkään, suru sydämmeni musertaa, vaarin muisto mua öisin väijyy, hurjat sanat kuolinvuotehella, — miksi, hyvä Iikka, silloin luotas työnsit?
— Kirstut, kullat, kaikki oisin mereen syössyt, sinun kanssas yön ja merten taa oisin matkaan käynyt mierolaisna." — "Vaiti Iine, — kuulin askeleita, varjon näin — niin… vaari maatkoon mullan alla!"
Saunan tuli sammui, pitkä varjo häipyi, — Pertti saunaan hiipi Riston luo, — Iikka puhui, mutta huulet värjyi, tulivirran lailla tunteet tulvi, käsi kättä etsi tähtein tuikkehessa.
Kuului rasahdus ja Iinen sydän säikkyi, Risto nousi niinkuin alta maan: — "miksi, kurja, käyt kuin varas täällä, mikset Iinen anna rauhass' olla, syytä itseäs, jos multa maltti loppuu!"
— "Älä pelkää", sanoi Iikka, "en käy varkain, liika löyly meni päähäs kai, kätke Iine seitsenlasikaappiin, peitä silmät, sulje suu ja korvat, ettei musta luulos sua narriks saata!"
— "Kyllä näytän, kuinka narrinlöylyt heitän!" kiehui Risto purren hammastaan, nosti vyötään, kohti kaaresteli, mutta Riston käteen kävi Iine: — "Risto jos sä lyöt, niin meistä ero tulee!