Lokkiluodon ympärillä aava meri ulvoi nurkissa, ja uhkaavaiset pilvet nousi taivaan äärtä, niinkuin veripallo vaipui päivä mereen; kiukaan tulen loisteessa mustat hirret, miesten naamat hohti.
Matsas kalaliemen nosti koukun alta, Risto kärventeli hylkeen paistiansa, Iikka pilkkoi puita, Pertti tupakoitsi, Matsas leivän taittoi, siunas: "taivas suojelkoon matkamiestä merellä ja maalla!"
Söivät miehet. Iikka istui umpimielin, kumman iloisena Risto hämmästeli, Pertti kompaili ja nauroi kiihoitellen; niinkuin pahat henget oisi päässeet luolistaan meri säisti, rantapaadet jyskyi.
Matsas rantaan lähti, katsoi ulapoille, käden silmillensä nosti varjostellen, päätään ravisti ja veti nuottavenheen majan oven eteen, nosti kulmakarvojaan, kovin vakavana Matsas mietti.
Mutta lemmon levotonna meri velloi, löi ja kiljui, sylki vettä syvyyksistä, hurjat vaahtoharjat pärskyi karein luona monta syltä ilmaan kumeasti kolahtain, hopeisina välkkyi vesipatsaat.
Aalto ajoi aaltoa kuin vihollistaan kimppuun kimmoten ja toistaan tavoitellen niinkuin suuret viherjäiset lohikäärmeet päässä valkeet lumikruunut, selät kaaressa, mustin vatsoin purstot purskahdellen.
Sinimusta kita taivaan napaa kohden, vihreet, villit silmät niinkuin pulleet kuplat huojui pedot toisihinsa kiemurrellen yli luodon kiviseinän kiirein kiiveten jatkaen taas matkaa maata kohden.
Matsas pyyhki kuohukasteen parrastansa, päätään ravistain taas kalamajaan astui: — "Siell' on koiranilma, Herran voima liikkuu, vanha veteinen on tänään tuhat tulimmainen, vesi nousee… lähtään matkaan, miehet!"
Vaan ei kukaan kuullut tänään Matsaan ääntä, ilmiriitaa haastoi veljet keskenänsä, mielet myrskyssä ja silmät säkenöiden seisoivat he vaiti väijyellen liikkeitään, vihdoin Iikan sisu yli kiehui.
— "Sinä kurja raukka, isän lillipoika, aina lapsuudesta sinä kaunaa kannoit, puhtaan sileätä tekonaamaas inhoon, sull' on musta sielu, sull' on Juudaan silmätkin, paljonko sa maksoit Iinen eestä?"