Ylihangan puoleen puomi ilmaan nousi, Pertti puomiin tarttui, Matsas kivet heitti, hirveästi ryskien löi purje veteen niinkuin merikotkan siipi haukeen iskeissään; vene kaatui, miehet mereen syöksyi.
Risto hädässänsä tarttui Iikan rintaan, molemmat he vaipuivat kuin lyijykuulat, kalman kamppailu nyt alkoi, pintaan nousten yli voimain takaa Iikka riuhtoi tempoen, Iikan käteen jäi vain Riston kaulus.
Risto viittoi, vaipui märkään, mustaan kuiluun, salamoiden loisteess' Iikka näki silmät, suuren, kumman, kauhujäykän katseen Tuonen tuolta puolen. — — Yksin Iikka rantaan ui, Matsas, Pertti puukoin köliin iski…
Yhdestoista laulu.
Vaahtopäiset, vallattomat laineet lauloi kuolontanssiansa karin luona, harkillansa miehet narasivat, itse sairas Körtsi köyttä kiskoi, mutta rakkaan saaliin kätki viekas hauta.
Kotiin Körtsi palas sielurikkolaisna, pian hänkin teki majan muuton: neljä lautaa, kourallinen multaa, kolkot kyyneleet ja raskas aamen, ympärillä yö ja ikuisuus ja mykkyys.
Sinisilloillansa talvi aallot kattoi, laivahylyt, luurangot ja pirstat, yli jään nyt tanssi ilkamoiden kulkuissoitto kymmenestä reestä, Iikka ajoi kera kauniin nuorikkonsa.
Tulisoihdut hulmui iltahämärässä, eturatsain riensi Pertti renki Niklaan taloon tuoden terveisensä, Matsas isäntänä pöydän päässä tervetulleeks lausui, Pertti sanan saattoi.
Lausui Matsas: "mistä matka, mistä vieraat?" — "Kaupoill' ollaan, kallis meill' on rahti, oisko sijaa saarell' yötä olla?" virkkoi puhemies ja Matsas vastas: — "rahti tupaan tuokaa, puuta painakaatte!"
Tupaan astui nuoteet, häiden saattojoukko, kiljui klanetit ja viulunkäynät, kattohurstit, nauhat, harsot heilui vanhan rahatanssin kiertäessä, tuotiin huomenlahjat, juotiin "kerranjuonti."