Kolme päivää häitä jatkettiin, mut Iikka katsoi kalseana huomentuoppiin: "piiriin, Pertti, muista morsianta, minä juon ja nauran vaarein kanssa! —", sanoi hän ja heitti tuopin lattialle.
Naiset kirkui nostain valkoliepeitänsä, Iikka lähti, kulki kalliolle, katsoi synkin silmin Mustaan hepoon, oven auvetessa kuului telme, Pertti kiihkeänä kiersi morsianta.
Körtsin taloon muutti Pertti palkkalaisna ja hän raatoi päivät pääksytysten, kalamaimoilla hän pellot höysti, kynti, kylvi, laski, koki verkot, lauloi lämmeten kun kuuli Iinen äänen.
Rukkiansa polki Iine ikävissään, Iikka viihtyi pöytäveikkoinensa, tuhlas perinnöitään, joi ja hummas, sillä veljen kuolo mieltä kaivoi, kotimatkoillaan hän Mustan hevon kiersi.
Tuulen pieksemänä, märkänä hän nousi luotsiveneestään, ja silmät väijyi, raskain mielin söi hän iltasensa: "sinä suret, Iine, kaiho kalvaa, taidat Ristoasi vielä kovin kaipaella?"
"Heitä herjat, Iikka, älä lisää taakkaa, muutenkin on elämämme raskas, siunausta ei oo perinnöllä, tyysten tuhlaat, muista, sull' on lapsi, pieni Iine, valvattis ja ilonruusu."
— "Niin, niin… pikku Iinellä on Riston silmät… — oh, jos tietää voisit tuskan painon, joka rinnallani aina lepää, kun ma Mustan hevon kaukaa huomaan, samaan kariin silloin kuuma kiihko ajaa.
Silloin yöt mun täytyy turhaan hurjastella, aamu ankarampi ammoittaapi! —" — "Vainaa maatkoon mustan aallon alla, eteen eläväisen mieli pyrkii. —" — "Iine, sin' et tiedä syvää surun syytä,
veljeltäni kielsin avun oljenkorren, työnsin tylysti, kun veteen vaivuin, Risto huutaa mulle haudastansa, Riston katse seuraa kaikkialla, ajaa aalloille ja kotiin karkoittaapi."
— "Oma henkes säilyi, synkkä muistis pettää, sinä liioittelet surman syytä, heitä herkät huolet, tartu työhön, koto sortuis, jollei Pertti raatais, sentään Pertin annat kaikki pilkat niellä."