Iikka vuoteen jätti, meni saunaan maata, tuuli vinkui pihapihlajissa, rannan santaa aallot huokain huuhtoi, Iikka levotonna yönsä nukkui, aamulla taas lähti ilojuominkeihin.
Kahdestoista laulu.
Sumupilvet souti mereltä niinkuin suunnattomat, harmaat vuoret hiljaa vyöryellen maata kohden, kietoi kierot luotomännyt harsovaippaan, taivas, meri usvaan sekaantuivat.
Yli saaren sumu samoili, katot, pihat peittyi sankkaan huuruun; Iine aitassansa kirstuun kätki hopeat ja helyt, sormukset ja silkit, Pertti lauloi halkovajan luona.
Vanhan nuottavenheen puoliskot oli pystytetty kuusen alle, sinne Pertti pinoi polttopuita, hakotukkiin kirveen löi ja aittaan hiipi, peitti käsillänsä Iinen silmät.
— "Arvaas, ken on täällä? Ystäväsi", kuiskas Pertti renki ääntään muuttain. — "Laske, Pertti, Iikka saattaa tulla, kaukaa merellä jo vilkui valkopurjeet, Iikka huomaa kaukoputkellansa."
— "Iikka! Iikka ain on tielläni, miks sen kurjan nimen taasen lausuit, hyvästini taidan ottaa sulta, sillä lähteä mun täytyy, min en kärsi häijyn isäntäni herjausta."
— "Pertti hyvä, älä jätä näin, käly vanha on ja Iikka huima, ilman sua kontu kukistuisi, kylmän kiukaan ääreen minä varmaan uuvun, mieron maantie on kai edessäni."
— "Kivet tasoittaisin tieltäsi, ken sun, Iine, käskee tänne jäädä, miehes lokaan heittää kultarahat, kurja mies, saa sappeni hän kuumaan kuohuun, aina lapsuudesta häntä vihaan.
Sorja Iikka, ilon kuningas, valtasi sun simasanoillansa, minä olin surun lempilapsi, nälkää, mustaa pilkkaa sain ma osakseni, varjoon jäin ja sinä valoon nousit.