Oh, et tiedä kuinka kateus tahraa sielun sekä heljät haaveet, salaa syö ja kiihtää rikoksihin, Iikkaa väijyin niinkuin susi saalistansa, häntä varten valoin valmiin luodin.
Häntä kiertelin ma päivin, öin, käsi vaipui, kun ma sua muistin, Iikkaa häpäisin ma Niklaan luona, veljet usutin ma vihan hurjaan viettiin, Iikan lemmenkirjeet minä kätkin.
Kun ma aavikolla hiihtelin, poltti kirje niinkuin tuli rintaa, tiedäs, että miekkoinen ma itkin, minä, jonk' ei silmään kyynel koskaan noussut, meren sulaan silloin hiihtää aijoin."
— "Tänään pelkään, Pertti, kiihkoas, anteeks suo, ma sidon vanhat vammat, nyt ma ymmärrän sun kumman luontos, monet oudot sanat, mutta lupaa mulle, vältä kiistaa, niin oon hyvä sulle!" —
— "Käske myrskyäänen vaijeta, ei, ei, Iine, ole rakas mulle, anna itses mulle kokonansa, sillä Iikka hylkää sinut, sen ma tiedän, hän on kevytmieli niinkuin tuuli!"
Iine maahan katsoi, lausui niin: — "Iikka rakastaa kuin elämäänsä." — "Rakastaa? Ei, Niklaan perinnöitä, jospa tietäis Iikka, mistä aarteet saatiin, jättäis hän sun oman onnes nojaan.
Tiedän, keltä vaari rahat sai, ryösti kuolevalta laivurilta monta vuotta sitten myrsky-yönä, niillä Iikka elää saaren ruhtinaana, syrjään työntää mun kuin kerjäläisen."
— "Herran tähden, Pertti, vaikene, älä kaiva synkkää salaisuutta, sua rukoilen, ma pelkään Iikkaa, Anna-Madli kuulee kaikki akkunasta, rakas Pertti, älä hiisku tästä!"
— "Liian kauvan olen vaijennut, liian kauvan olen yksin ollut, liian kauvan vailla valkeutta, valitse nyt, tahdotko sä mun vai Iikan, suostu, armas, pyydän viime kerran!"
— "Hiljaa, Pertti, älä kysy nyt, enhän tunne omaa sydäntäni, neuvoton ma oon ja päätä huimaa, oota viikko… vuosi… ehkä sinuun suostun… taivas, kuulitko sa kolahdusta?"