— "Ei, ei, Iine, nyt et välttää voi, voitko vuoteellasi sietää miestä, joka oman veljen surmaan suisti, kautta taivaan, sen ma itse näin ja vannon!", kiihtyi Pertti, tarttui olkapäähän.
— "Pertti kulta, päästä, päästä pois, kamala on syytös, hurja äänes, ei, ei, ei, ah, miksi tulit tänne, minä tukehdun ja huudan… auta Iikka", vasten seinää Pertti Iinen painoi.
Anna-Madli seisoi portailla kepin tuessa ja itkusilmin, vavisten hän joka sanan kuuli, Iikka purrellansa laski juuri rantaan, Madli kompuroiden rantaan riensi.
Niinkuin pistänyt ois kylmä kyy Iikan sydämmehen veri syöksyi, pystyyn ponnahti hän laiturilta, kun hän Pertin äänen kuuli aitan luota, sumun suojassa hän pihaan kaarsi.
Iine riuhtoi, riensi aitasta, vasten rintaa Pertti Iinen painoi: — "Rakas, rakas, älä pelkää, pääsky, minä janoan sun nuorta hellyyttäsi, minä himoitsen sun sydäntäsi!
Kuules merellä jo ammutaan, — minä löysin Niklaan salakätköt, mull' on kultaa, keinoja ja voimaa, kauvas paetkaamme täältä suureen länteen, ensin yksi yö me heimeilkäämme!"
Pertti tempas Iinen syliinsä sekä kantoi häntä aittaa kohden. "Konna seis, miks raastat vaimoani!" huusi Iikka, käheet sanat kurkkuun tarttui, Iine kauhuissansa maahan vaipui.
— "En ma pelkää, itse konna liet, veljes surmasit sa kateissasi!" — "Senpä valeen päästit hengelläsi!" Iikka karjasi ja tempas hakokirveen, iski hamaralla Pertin päähän.
Renki maahan kaatui kiljahtain, pitkin niskaa veri nurmeen pulppui, käly läähättäen joukkoon juoksi: "Iikka parka, tapoit miehen, joudu, joudu, karkaa laivaan, hyvästi, oi, Iikka!"
Iikka kulki niinkuin unissaan, pesi kätensä ja purteen istui, päästi purjeet, käänsi ulapoille, kummituksen lailla seisoi Musta hepo, läpi sumun näkyi taivaan silmä.