— "Kiitos Luoja, että taas sun näin, sitä rukoilin ma illoin Jumalalta, pientä lasta uneen laulaessa, sitä itkin kultaisessa kuutamossa, syntieni suuruutta ma itkin."
Iikan päätä Iine hyväili: — "raju myrsky myös sun ylitses on käynyt, koska suvantoon me soutaa saamme? Iikka, muuttakaamme maailmoiden ääriin, ehkä jossain rauhan suojan saamme!"
Tuskin Iine virkkoi sanat nuo, Pertin raaka ääni kuului pihamaalta, kalpeen Iikan Iine kuoppaan työnsi, painoi luukun kiinni, juoksi kälyn viereen, povi aaltoellen nousi laski.
"Miksi täällä yksin kyllötät, ruoka pöytään, kenen kanssa haastoit äsken, vanhan, väkäleuvan kälyn kanssa? Jätin retken, merellä nyt nousee myrsky, miss' on salalyhty, kylään lähden?"
Pertti yrmeänä yksin söi, pieni Iine heräs, hiipi lieden ääreen; "Tule lapsi, mikset kättä anna!" tiuskas Pertti, ravistellen pientä päätä, lapsi katsoi maahan, vuoroin äitiin.
"Mik' on sulla siinä, katsos vaan, oikein kultasolki, sano mistä sait sen?" "Setä antoi, setä meni metsään." vastas lapsi, Pertti huusi: "Iikka, Iikka kiertää taas kuin ilves näillä mailla.
Vastaa vaimo, muuten tapan sun, ootko nähnyt Iikan, ootko yhtä juonta, hähhää, narttu, sull' on kaksi miestä, lokkiluodolla hän varmaan syö ja öitsii, eilen Iikan näit sa akkunassa!
Laita heti kuntoon evääni, kaikki ulkoluodot etsin yöt ja päivät, kunnes kahleihin ma miehen isken, kurjan petturin ma annan kruunun kouriin!" sanoi niin ja lähti hetken päästä.
Iine kuopan luukun aukaisi: "nouse heti, Iikka, lähde lintuluolaan, ota kuutto, salaa tuon ma leipää!" Lastaan Iikka suuteli ja sulki vaimon syliinsä ja katsoi ikävöiden.
Katseet, sielut yhtyi syleilyyn, hetki, ikuisuus ja hekuma ja tuska: — "hyvästi, ah, ehkä viime kerran, hyvästi!" — Niin syöksähti hän syksy-yöhön, Anna Madli heräs vuoteellansa: