— "Hähhää, tällä hän mun tappaa aikoi, nyt on ilvekseltä kynnet lyöty, pesään heitän koko leikkikalun, mull' on kauniimpi ja kantavampi", sanoi Pertti, tarttui luodikkoonsa.
Piipun puhdisti hän tappuroilla, voiti vieterin ja hanaa koitti, työnsi reikään luodin, piloillansa tähtäs akkunaan ja lipsahutti, nauroi Iinelle ja salaa katsoi.
— "Mitä hommaa sulla nyt on, Pertti, hylkeen pyyntiinkö nyt taasen lähdet?" — "Totta tosiaankin, hylkeenpyyntiin, iso, harmaa, oikein uroshylje poikki valtameren tuli tänne.
Katsos, naarastaan se täältä etsii, vanha vaisto tuo sen kutu-aikaan, nyt sen ammun, jollei rysään tartu, kallis nahka on, ma kirvespussin siitä teen ja myyn sen pyövelille."
— "Mitä aijot, Pertti, minä pelkään, tänään kekäleenä silmäs hehkuu, pois on Iikka mennyt meren taakse, hyvästi hän jätti, tahtoi nähdä vielä kerran synkkää synnyinmaataan."
— "Kautta perkeleiden, viekas vaimo, sinä valehtelet vasten naamaa, nyt ma tiedän, minne kuutoin kuljit, nyt ma tiedän, ken on leivät syönyt, oma kiihkos Iikan ilmi antaa."
— "Min' en tiedä Iikan piilopaikkaa, minä rukoilen ja polvin pyydän, älä mene, säästä Iikan henki!" Iine notkeasti esiin juoksi, kädet levitti hän oven eteen.
— "Sinä estät, hähhää, turha vaiva, mene, ruoki vielä ruokkolaises!" — "Vihan raakaleet sait, Pertti, multa; puhtaan ruumiini ja kirkkaan sielun Iikka sai ja rakkauden heelmät.
Sin' oot peto, kypsä hirsipuuhun!" — Pertti kirosi ja tarras tukkaan, pitkin lattiaa hän löi ja raastoi, pyssyntukilla hän rintaan iski, heitti ovinurkkaan sekä lähti.
Mutta tointuneena Iine juoksi mäet mätkyellen Matsaan luokse, vimmatusti Pertti saareen souti, hiipi maihin läpi sananjalkain, vilkui varovasti ympärilleen.