Lintuluolass' Iikka unta nautti havuvuoteell' ison kiven alla, saarta astuvan hän Iinen luuli, nousi iloissaan ja hoihautti, Pertti vastas, seisoi sylen päässä.
Pyssyn ojensi hän Iikkaa kohti: — "seiso paikallasi muuten ammun, vihdoin käsissäni olet, Iikka, sormiis pistän kauniit rautakintaat, vien sun Viipurihin mestaajalle."
— "Vaiti, varas, viel' en ole valmis, toissapäivänä ma henkes säästin Iinen tähden… ammu aseetonta, niinkuin haaskakoira elit täällä, koirana saat kuolla häpeässä!"
Iikka kättään nosti, pyssyyn tarttui, kuului pamaus ja Iikka horjui, suin hän syöksyi, karkas Pertin kimppuun, painoi polven vasten rengin rintaa, Pertti kiljui, Iikka kurkkuun tarttui:
— "Aina sanas söit ja kunniasi, syö nyt kerran koiransammaltakin!" sanoi niin ja Pertin suun hän täytti, sammalilla rengin tukahutti, kunnes kalseana katse riutui.
Laahustellen Iikka rantaan ryömi, kuuton veteen työnsi, keulaan kaatui, tuuli kuuton kantoi Mustaan hepoon laivaraadon yli surmapaikkaan; sieltä vanha Matsas Iikan löysi.
Kotirantaan Matsas surren souti, meri lauloi suurta ruumisvirttään, kuolinkellojansa tuuli soitti, Iine rantaan syöksyi hajahapsin, Iikan ruumiin yli huutain heittyi.
"Iikka, Iikka, herää, älä kuole, Luoja, Luoja, onneni miks riistit, tässä olla tahdon, tässä kuolla, tässä itken kunnes silmät särkyy, tässä huudan kunnes Herra kuulee!"
Mutta lasikylmin katsein Iikka katsoi ylös tyhjään avaruuteen avorinnoin, veri paitaan juoksi yli laivankuvan mastoinensa purjeineen ja toivon ankkureineen.
— "Julma meri, julmempi kuin kuolo kaksi rakkautta ryösti multa, Musta hepo… synkän surun tuoja…" — Matsas kumartui ja luomet sulki, siunasi ja Iinen käteen tarttui: