Niinkuin tiiran siipi kaaressaan purje pulleana vettä viisti, nuorat piukki, tyrskyt kokkaan murtui, taakse kuohuun muiden purret jäivät, Risto kalpeana katseli
ulapalle, sydän synkistyi, kiskoi jalusnuoraa, puri huulta, veljeisviha, kateuden myrkky silmiss' säkenöi kuin merivirva, Pertti naisten kera riehakoi.
"Katsos Iine, tuli tuikkailee vaarin tuvasta, hän vielä valvoo, nyt en surmaa pelkää, miksi vanhaa miestä, arvan kohtaloni vaakaan lasken, vaarin puheille nyt kohta käyn.
Haastan: kultaasi en tahdokkaan, armas aarre sull' on, nuori Iine, sydämmeni ilo, halujeni määrä", virkkoi Iikka, käänsi purren rantaan, hiipi Iinen kanssa kuistille.
Postillansa takaa vaari nous, katsoi tulijaan, kun ovi aukes, ortta hapset hipui, seisoi kulmakarvat, niin hän astui keskilattialle, Iine eteisessä värisi.
"Mitä etsit myöhään yöllä, mies? Kas, kas virolainen laivarotta, häh, häh, kuinka nakertelit itses tänne, onko pitkäviiksen juuston nälkä, vaiko kotokerma loppui jo!"
— "Vaimoks pyydän, Niklas, Iineä." — "Lapsenlastain? Ootko pähkähullu!" — "Selvään haastan, sydämmeni pakko käskee, kuule vaari, syvään Iinen silmiin monta vuotta oon jo katsonut!"
— "Katsonut? Häh! Katsoit rahojain joskus ruudun takaa salaa yöllä; lasna varastit jo kirsikoitani, vielä rahat veisit, tyttäreni, enpäs siihen loukkuun luistakkaan."
— "Minä vannon." — "Mitä, tuki suus! laita, yötyri, jo heti luusi muuten luodikolla annan spanskan kyydin!" käheästi kirkui kiivas vaari, sieppas seinältänsä puntarin.
Iikka pihaan väistyi paljain päin, Pertti vastaan tuli laiturilla: "hähhää, kanan varas, maaltako nyt tuulee!" vaiti Iikka venheen veteen työnsi, Iine itki aitan portailla.