Kotiin Iikka souti vimmoissaan, Riston viereen painui vuotehelle, myrskyn maininkina nousi nuori rinta, liikkumatta veljet pimeässä tuijottivat tummaan kattohon.
Inhon vaisto hiipi välilleen, salakirot liikkui huulillansa, hurjat unet, enteet kiehui aivoissansa. Nurkass' soitti tuuli kiivain kuiskein, yöstä kuului meren mumina.
Neljäs laulu.
Elohopein hohti meren väreet, päivän alla välkkyi satkat, suomut, talaat, kala-aitat lahteen varjostui, vaimot, lapset perkas haileja, kalasta juur tullen Körtsi verkkojansa kuivas.
Vakaa Risto nylki hyljettänsä, ruskeen nahan naulas aitan seinään, tumma muoto oli, katseen kalsean ohi aran Iinen syrjään loi, neito kumarassa huivin nurkkaan silmät peitti.
Lempein katsein virkkoi änkkä Madli: "Iikka viipyy, missä miehen aatos, naisten naurattaja; Matsas eilen ties Iikan purjehtineen möljälle, siellä norjalainen parkkilaiva suolaa purkaa."
Yli meren Körtsi pitkään katsoi, talaan rakoon kelan pisti, virkkoi: "kaksi päivää poissa, kohta aika mies, vielä naisissa vain ailakoi, työntää muille työn ja mässää, etsii souvein seuraa."
"Älä moiti, Iikka viel' on nuori, myrsky käyköön, talttuu huima luonto, sitte syksy-öisen myllykarkelon poika muuttui, sydänvamma lie", sanoi Anna-Madli, salaa Iinen silmiin vilkui.
"Vamma, vimma! Sinä puollat aina, täm' on liikaa, tästä loppu tulkoon, tule Risto, tuulihatun kotiin tuon!" Risto: "en oo veljen vartija." "Sinä tulet!" tiuskas isä, airot veteen työnsi.
* * *