Nelimiehin istui kajuutassa laivur', Iikka, rattimies ja Matsas savipiiput suussa, lakit kallellaan, seinää peitti kartat, kompassit, nahkasohvan eessä pöydäll' loisti rommileili.
"Juo, hurei, ja seiso niinkuin masto, irvistä kuin musta hottentotti, murheen liikalasti viiniin upota!" ilkkui laivur', Iikkaa olkaan työns, posket hehkuvina nauroi Iikka hämillänsä.
Matsas sinimekko, karvarinta, sormin kaivoi tiuhaa takkupartaa. "En sua tunne", sanoi, "oot kuin toinen mies, kokka kaakkoon, onnen ruoriin mies!" Mutta Iikka: "koti, ilma polttaa, kauvas tahdon."
"Multa puuttuu mies, no, hiisi vieköön, ota pestit, pääset jungmanniksi, kuusi ruplaa kuussa, oivan muonan saat, kyllä meri huuhtoo polton pois, ilmaa riittää Tulimaasta aina Pernanpukkoon."
Laivuri noin seuloi sanojansa, kaatoi pikariin ja piipun täytti. "Sanan sanoit, laita kirjat, valmis oon, terve laivuri, no, Matsas juo, vapaa oon kuin merikotka kuohun kuninkaana!"
Kirjat laitettiin ja malja juotiin; oven suulta kuului Körtsin ääni, Riston kasvot läpi sauhun haamoitti. "Kurja poika, karkaat kotoas, Risto raataa, sinä tanssit ristituulten mukaan!"
"Riittää isä, taidan tiellä olla kodin kynnyksellä, nyt sen tiedän, hamehoukko Risto on kai rakkaampi, lähden merille jo huomena, jätän kotitarpeet, maat ja laineet, joilla lauloin!"
"Varo kieltäsi", puuttui Risto, "muuten… pilkkas viiltää niinkuin veitsi nilkkaasi" Iikka: "sameassa veessä kalastat, taidat samaa pyytä pyydystää!" Risto kivahti, mut vanha Matsas väliin astui.
Kotiin soutivat he ankein mielin, vaiti söivät miehet atriansa, katuvaiset katseet hämyyn harhaili, lämmin sana nieltiin; — illalla Iikka Iinen nouti "Toivon ankkurille."
Kalkin kirjaellun paaden luona kuiskas Iikka sydän palavana: "rakas Iine, Iine, lähden kauvas pois, meri kutsuu, veri vaati niin, kultaa koota tahdon, tahdon muuttaa Niklaan mielen.