Kolme vuotta! Palaan silkkipurjein, kultanastat keulan kaaripuissa, valtamerill' illoin sua ikävöin, kirjelehdet sulle lennätän, jollet viestiäni saa, niin tiedät kuolleheksi.
Meren äärihin kun mastot vaipuu neljään juovaan, hiivi silloin tänne, päivän sammuessa paina paateen pääs, silloin tiedän: Iine rakastaa, Iine katsoo merta, oottaa, itkee merimiestään."
* * *
Huomenissa lähti parkkilaiva kohti päivän välkkyvätä väylää, raikas lounastuuli puhui purjeisiin, Iikka käissään piti solkea, kälyn lahjaa, missä kiilsi äidin vihkisormus.
Sinikirstultaan hän katsoi rantaan, Körtsi nyökkäs, kevein rinnoin Risto vieress' seisoi; "Toivon ankkurilta" päin Iinen liina liehui ilmassa kilvan lokkiparven kanssa yli vaahtopäiden.
Viides laulu.
Viikot vieri, vaihtui luode vuoksi, Iine kävi "Toivon ankkurilla" laivain tullen mennen taivaan rantaa, kotiin kulki neito miettien punapurjein saapuvata sulhoansa.
Pertti renki hiihti mantereelle, samos sauvoillansa meren jäätä, vaarin tietämättä kirjeet kantoi, mutta kolmannen hän avasi, kätki kademielin lahon ruuhen pohjaan.
Musta lempi kalvoi Pertin rintaa, varjona hän Iinen teitä seuras, mutta Iine luki hämärissä kälyn kanssa Iikan kirjeitä Körtsin tuvassa ja heltyi, vuoroin nauroi.
Käpy käissä istui Risto yksin nurkassaan ja kutoi verkkojansa, neuloi purjeet, veisti kölinpuuta, kun hän Iineen katsoi yli työn, syttyi silmiin miehekäs ja lämmin liekki.