ONNI. Kas tuossahan jo Kaarlo on!
KAARLO. Minä en ehtinyt vielä lähteä, kun kuulin Ireenen juoksevan täältä pois.
ONNI. Minä menen häntä noutamaan. Ehkä tahdotte puhua sairaistanne?
KAARLO. Ireene on siis kertonut. Niin, Ireene on kovin ihastunut sairashoitoon.
ONNI. Hän on opin käynyt minun luonani, mutta minä olen oikutteleva potilas, sellaiset panevat hoitajansa kärsivällisyyden koetukselle. Sinä tiedät sen kokemuksesta. Odota sinä Kaarlo täällä! (Menee).
ÄITI. Kuule Kaarlo, minä kysyn sinulla, onko Ireenen läheisyys vaarallinen Onnin terveydelle. Hän on käynyt taas niin kummalliseksi ikäänkuin hän aavistaisi jotakin…. Heillä oli äsken kohtaus, huutaen juoksi Ireene minun luokseni, hän pelkäsi Onnia. Olihan heidän välillänsä ennenkin pikkukahakoita, rakastavien sanasotaa, mutta se meni pian ohi. Mutta nyt oli Onnilla niin kumma kiilto silmissä, en ole häntä koskaan sellaisena nähnyt.
KAARLO. Unettomat yöt, ikävä ja katkeruus. Ireene yksin voi ne häätää, tulee vaan välttää kiihtymystä.
ÄITI. Minä luulen, että Ireene kielsi häneltä jotakin. Minä en voi ymmärtää…
KAARLO. Tyyntykää, täti, minä ehkä puhun Ireenelle.
ÄITI. Niin puhu. Olethan sinä Ireenen hyvä ystävä.