ONNI. Olethan sinä niin monta yötä valvonut, sinä rasitat itseäsi liiaksi minun tähteni. Mutta, oi, kuinka pimeä ja pitkä yö! Tuntui ikäänkuin olisin sulautunut pimeään avaruuteen ja henkeni olisi liidellyt tummia, äänettömiä vesiä.
ÄITI. Se uni tietää, että sinä pian voit matkustaa yli meren Italiaan
Ireenen seurassa.
ONNI. (Nousee). Kummallista! Ja aamulla nukahdin minä kulkusten kilinään, kuulin ainakin kaksikymmentä kulkusta, minulla on tarkka korva. Nyt minä kuulen ne taas. (Kuuluu kulkusten soitto).
ÄITI. Siellähän rekiretkeläiset taas ajavat läpi kaupungin.
ONNI. Et näe Ireeneä etkä Kaarloa?
ÄITI. En näe heitä.
ONNI. Minä kaipasin yhtä kulkusta, yhtä ainoata kulkusta.
ÄITI. Kummallista, missähän Kaarlo ja Ireene viipyvät, sinnehän ne lähtivät rekiretkelle aikaisin aamulla, luultavasti ovat eksyneet?
ONNI. Kaarlo ja Ireene? Ovatko he usein yhdessä?
ÄITI. Ovathan he serkkuja. Yhdessä ovat, enemmän sentään sinun luonasi.