ONNI. Kaada laseihin, äiti. Ireene, vieläkö sinä karsastelet? Pieni
Ireene, anna minulle anteeksi, annathan sinä anteeksi?
IREENE. Minun pitäisi sinulta anteeksi pyytää, omatuntoni minua soimaa…
ONNI. Minä olen päässyt ikäänkuin suuresta elämän erehdyksestä. Hirveä erehdys! Minä hengitän taas, oo. Minä en koskaan sinua enään pistele, minä en itsekkään ymmärrä äskeistä mielentilaani. Ei siis koskaan enään, ei koskaan.
ÄITI. (Kaarlolle.) Miksi Kaarlo on niin mykkä? Sinun kasvosihan ovat kalpeat.
KAARLO. Kalpeat, eikö mitä? Lääkäri ei saa kalveta eikä hairahtua. Minä olen käynyt kovempienkin koetuksien läpi.
ÄITI. Niin, minä tiedän sen, sinä olet rautainen. Kestäkin kuin mies.
KAARLO. Kiitos.
ONNI. Ja nyt olemme taas kaikki koossa. Äitimuori, Ireene, vanha ystäväni, kaikki, joita rakastan.
ÄITI. Tämä ennustaa puhetta. Onni piti ennen niin kauniita puheita.
ONNI. Niin, nyt minä tahdon puhua! (Ottaa lasin käteensä.)