KAARLO. Onni, ole varovainen!
ONNI. Kaikki sairaat tekivät kerran kapinan. Sillä oli iloiset laskiaiset, punainen karnevaali. Harmaissa viitoissansa he syöksyivät hoitajiensa käsistä yöhön. Kammioon kytketyt sielut, kidutusvuoteiden orjat maalatuin poskin, viilein otsin istuivat korskeiden orhien vetämiin rekiin. Sainiot hulmuivat reen perässä, helyillä koristetut ohjat välkkyivät huurteessa. Läpi yön kiiti iloinen laskiaisjoukko. Etumaisina pihahtivat säkkipillit ja huilut, ja sadat kulkuset kilisivät ihan hullaantuneesti. Ja minut valtasi pohjaton riemu. Minä katsoin sivulleni. Siinä istui prinsessa Elämä. Kuuletko Ireene! Prinsessan nuori, pehmeä ruumis lämmitti minun ruumistani, prinsessan silmät lämmittivät minun sieluani, ja minä tunsin, kuinka voimakas virta kulki hänestä minuun ja täytti sairaat suoneni punaisella verellä. Punainen karnevaali! Jälessämme ajoi mies tummatukka. Kuuletko Kaarlo! Ja hän pyrki meidän jalaksillemme. Mutta me nauroimme hänelle, ja koko metsä nauroi, niin, nyt metsä nauroi. Jälessämme ajoi kuningas Kuolema. Hän ruoski mustaa orhiaan, ja sen läähätys kohisi ihan korvissamme. Mutta minä nauroin, sillä minun vierelläni istui prinsessa Elämä. Ja me kiidimme läpi valkoisten metsien, yli paukkuvan jään, ylös vuorille, alas laaksoihin, ohi kylien. Ja huvihuoneista paloivat lamput yöhön ja taivas puhkesi tähtikukkiin. Me kiidimme ohi kuutamoisen hautausmaan. Tuntui ikäänkuin tapuli olisi tanssinut kuoleman tanssia kirkontornin kanssa, ja ristit haudalla olisivat nyökkyneet, varjot tanssivat kalmistossa. Jälessä ajoi musta vieras, mutta hänen jälessänsä ajoi tohtori Kaikkitietävä. Kuuletko Kaarlo! Me koitimme eksyttää heitä. Me teimme mutkia, me sukelsimme syrjäpoluille, mutta niin eksyimme me vaan etujoukosta. Jälessä ajoi kuolema ja tohtori, tohtori Kaikkitietävä. Silloin tohtori Kaikkitietävä ajoi hurjalla vauhdilla, hän koetti sivuuttaa kuningas Kuoleman, mutta reet tarttuivat toisiinsa ja kaatuivat. Oi, kuinka heleästi prinsessa nauroi, hän painoi tulikuumat huulensa minun huuliini, minä ponnahdin pystyyn, ja niin karahutimme me eteenpäin, ja edessämme hohti Riemun kaupunki. Mutta kauvas taaksemme jäi kuningas Kuolema. Prinsessan malja, Ireenen malja! (Pyyhkäsee lääkepullot lattiaan.)
ÄITI. Onni, Onni, mitä sinä teet!
KAARLO. Entä tohtori Kaikkitietävä?
ONNI. (Vaipuu tuoliin.) Tohtori Kaikkitietävä… Oh, minun rintani, minun rintani… (Yskii.)
KAARLO. (Rientää Onnin luo.) Kuinka sinä voit, ystävä!
ONNI. Eihän tämä merkitse mitään. Minun korvissani vaan suhisee. Minä kuulen säveliä, särkyneitä säveliä. Kullakin ihmisellä on oma säveleensä. Minä olen sellainen särkynyt sävel.
IREENE. (Äidille.) Minä en voi olla täällä, minun täytyy päästä yksinäisyyteen. Minun täytyy tehdä tili itseni kanssa.
ÄITI. Minne sinä menet?
IREENE. Tahtoisin kauvas pois.