ONNI. Minä ymmärrän sinut.
KAARLO. Mutta minä en sitä saanut.
ONNI. Et. Minä olen huomannut sinun taistelusi. Ja sinä olet voittanut. Olet ainakin voittanut minut ja minun ystävyyteni. Olemmehan tästälähin aina lujia ystäviä. (Puristaa Kaarlon kättä.)
KAARLO. Niin, lujia ystäviä.
ÄITI. (Istuu keinutuoliin. Onni leposohvassa puolimakaavassa asennossa,
Kaarlo istuu tuolilla vuoteen vieressä pidellen Onnin kättä.)
ONNI. Minä en rakasta rauhaa, rauha on sama kuin kuolema. Todellakin, täällä on kummallisen hiljaista. Missä Ireene nyt on? Ilmassa on vielä tuoksua hänestä.
KAARLO. Ireenessä on aina jotain sähköittävää.
ONNI. Eikö niin, se väräjää meidän ympärillämme.
KAARLO. Minä tunsin tuonoin sen hirveän hiljaisuuden.
ONNI. Ennenkuin tunnustit…?