IREENE. (Silmät maahan luotuina). Minä en voinut lähteä.
ONNI. Minä tiesin sen. Rakkaani, sinä palaat, sinä palaat minun luokseni, sinä et voinut lähteä. Sano se vielä kerran, Ireene!
IREENE. (Entisessä asennossa). Minä en voinut lähteä.
ÄITI. Ihanhan sinä vapiset, lapsi kulta, tule lähemmäksi!
ONNI. Niin, tule lähemmäksi, Ireene!
IREENE. (Astuu hitaasti Onnin luo ja polvistuu hänen eteensä). Oletko sinä nyt tyyni, Onni?
ONNI. Ihan tyyni. Älä pelkää.
IREENE. Minä tiedän, että se koskee sinuun kovasti, että se ehkä murtaa sinut, mutta sen täytyy tapahtua, parasta, että se nyt tapahtuu, sillä minä en kauvemmin voi pettää teitä.
ONNI. Pettää?
IREENE. Minä olen pettänyt sinua ja itseäni, minä olen tietämättäni teeskennellyt, olen horjunut kahden tunteen välillä, joista toinen sai vallan ylitseni. Minun täytyy vapautua vanhasta valeestani. Minä tahdon olla vapaa. Tällä matkalla minä sen huomasin. Voitko sinä kuunnella minua, polvillani minä pyydän sinulta jo edeltäpäin tuhat kerroin anteeksi.