ONNI. Puhu, minä olen valmis.
IREENE. Kun sinä minuun väkisin painoit huulesi, sammuivat minussa kaikki tunteet sinua kohtaan.
ONNI. (Nousee pystyyn, käy käsin rintaansa). Ah, Ireene! Ei, ei se ole totta. Minä nään sen, sinä et rakasta minua enään, minä aavistin sen, minä aavistin sen.
IREENE. Siksi en myöskään voinut tarjota niitä samoja huuliani Kaarlolle, minä… minusta se oli enemmän kuin tuskallista, se oli tahraista.
ONNI. Sinä rakastat Kaarloa?
IREENE. Olen jo kauvan häntä rakastanut. Äsken vasta silmäni aukenivat.
KAARLO. (Nousten äkkiä). Sinä, sinä, rakas, Ireene, sinä…
ONNI. Tuntuu kuin rinnassani repeytyisi jotain. Minä kärsin sen, minä kestän sen, oo, kuinka minä olen sinua rakastanut niinkuin vaan kerran voi sen tehdä, niinkuin kerran vaan voi kuolla (Hoipertelee) Kaikki, kaikki on nyt lopussa auttamattomasti… (Vaappuu pitkin huonetta).
ÄITI. Älä kiivastu, Onni, mihinkä sinä menet?
ONNI. Minä olen tyyni ja kuitenkin kaikki minussa kouristuu.