KAARLO. Niin. Ei siis mitään tunteellisuutta.
ONNI. Minä olen tyyni. Teidän tähtenne minä olen tyyni…
IREENE. (Liikutettuna). Rakas Onni, olenko minä tehnyt sinulle pahaa, en koskaan enään lähde rekiretkelle. Odotan vaan kunnes sinä parannut, enkä varasta sinulta hetkeäkään… Ja sitte me lähdemme ulos avaraan, valkoiseen maailmaan sinne, niissä taivas on sinisempi ja syvempi, maa ihanampi.
ONNI. Niin sinne laguuneille, kypressien ja oliivien maahan.
KAARLO. Ja terveelliset Välimeren tuulet puhaltavat sinuun uuden voiman.
ONNI. Minä näen sen, minä näen sen maan! Ireene! Mene soittamaan minulle jotakin. Soita jotain Beethovenilta! Piano on ollut niin kauvan mykkä, katsos se ikäänkuin kyyristyy kokoon niinkuin musta kesy peto valkoisine hampaineen, se kaipaa hyväilyä, sitte se tyytyväisyydestä mumisee ja soi.
IREENE. Minä menen.
(Alhaalta kuuluu pianonsoitto.)
ONNI. Kuules, hän soittaa samaa kappaletta.
KAARLO. Mitä kappaletta?