ONNI. Etkö muista?
KAARLO. Mitä sinä tarkoitat?
ONNI. Tekeydytkö sinä muistamattomaksi? Etkö muista sitä iltaa, jolloin hän ensikerran soitti tätä samaa kappaletta?
KAARLO. Miksi revit arpeutuneita haavoja. Onni, käyttääkseni sinun vertauksiasi, sen illan jälkeen on satanut monen talven lumi.
ONNI. Ei jää eikä lumi voi tappaa, lumen alla on ikuinen oras.
KAARLO. Minulla on muita viljelysmaita. Elämä minua kutsuu ja vaatii.
Tai oikeammin elämän varjopuolet. Minähän olen lääkäri.
ONNI. Mutta rakkaus on myös elämä, siitähän syntyy, kiehuu, heilimöi, kuihtuu, kuolee kaikki, kaikki.
KAARLO. Sydänsääli sairastavaa ihmiskuntaa kohtaan on suurempi. Sen vanhan vamman olen minä taitavalla leikkauksella juurinensa irti leikannut.
ONNI. Juurineen? Entäs jos joku juuri on tietämättäsi taas itänyt ja odottaa vaan puhkeamistaan. Sydänsääli, sanoit? On monenlaista rakkautta, rakkaus voi olla myöskin sääliä… entä jos Ireene…
KAARLO. Silloin kun sinä menit kihloihin Ireenen kanssa, silloin heitin minä unelmat.