VARJOSSA JA VALOSSA.
Ma varjostan kuumaa ohimoain, kun päivä päätäni huumaa, elon tuliseen virtaan ma tuijotan, se juoksee koskehen kuumaan.
Nään hukkuvan katseet kuohusta ja kuulen huudot ne hurjat, pois sinne ma tahtoisin syöksyä, missä ryöppyy ryysyiset kurjat.
Mut tulee hiipivä hämärä, kun herää hellyyden muistot, kun taivaan kultaiset kunnaat nään ja vihreät yrttipuistot.
Ja silloin siintävä aatos käy ja silkkihin ryysyt haihtuu, salasoihdun valossa toisin nään ja viileät seudut vaihtuu.
MIERON ILOA.
2.
Ja iloisin silmin sa tulit taasen illoin, kuin salaisihin juhlihin sun vierellesi hiivin, ja tuskieni tupa muuttui huvihuoneeks silloin, pois hetket lensi lemmessä kuin punertavin siivin, taas heräsin ma soittohon ja seikkailuun, taas marjoja ma maistelin elämänpuun.
Sa sydänlehtes auki löit kuin ojavieren kukka, vain pölyä se niellyt oli leveästä tiestä, ja askelissas' soinut oli oman onnen hukka; mua sanoit sinä rakastavas niinkuin mieronmiestä ja sitte sinä puhkesit kuin tulikukkasiin ja unisaarten rantoja me soudeltiin.
Kun pois sinä läksit, sa kauvan silmää vaihdoit, sä sanoit käyväs kotihis, mut sielt'ei tulet loista, ma päivänmailta etsin sua, mut päivää sinä kaihdoit, ma etsin sua mieronlasten surun sokkeloista, näin hämärissä hyräillen sun ääntäs hain vaan, mut sinua en löytää taida enään milloinkaan.