Sua turhuuden turulta etsin, oli tunteeni tulvillaan, mua lemmennarrinas käytit ja hetkessä tyhjyytes näytit, nyt himmeenä muistan sun vaan
Sua kysyin ma ihmisiltä, sua taivaalta rukoilin myös, et puhunut ihmiskieltä, et tullut sä katumustieltä, ja sua minä ikävöin.
Ja kerran ma kiistaten tahdoin veren vallalla kahlita sun, sun povesi lämmeten läikkyi, mut sielusi minua säikkyi, sinä olit kuin vereni mun.
Sua taiteesta, luonnosta etsin ja kaijusta kauneuden, sinä synnin sylissä kiikuit, sinä enkelin siivillä liikuit, vaan sua min'en löytänyt, en.
Sinä äitini silmissä siinsit, taas tuntui kuin äänesi sois, sinut näin minä paarilla kerran, — olit kaikessa hiukan verran, voi, ettes unta sä ois.
PAHOLAISEN HUUTOKAUPPA.
Teki rappiolaulaja laulettuaan vararikon ja vannoi väärin, tuli itse piru ja kumarsi ja huutomiehenä hääri: "Tässä kilua, kalua kimmaltaa! Mitä tarjotaan, kuka kohottaa?
Tässä sininen satumekko on, ei ole se uusi aivan, se autereesta kudottu on, sitä katsoa maksaa vaivan. Mitä tarjotaan? Nyt paukahtaa, yks, kaks ja kolme, hahhahhaa!
Tässä ruostunut taikahuilu on, kun sitä vaan kerran käyttää, niin tanssii keijut ja kuninkaat ja tuvan ne taruilla täyttää. Mitä tarjotaan? Nyt paukahtaa, yks, kaks ja kolme, hahhahhaa!
Tässä vaeltava vaskisormus on, yli maan on kuulu sen laatu, ilotyttö sen vihkimäsormeensa sai, mut nyt se on takaisinsaatu! Mitä tarjotaan? Nyt paukahtaa, yks, kaks ja kolme, hahhahhaa!